Hei

Täällä taas. Ei oikein osaa kirjoittaa, kun paljon sattunut ja olisi liikaakin asioita.

Josko aloittaisin kertomalla, miksi en ole ollut täällä, enkä kyllä liikkunutkaan. Palaamme ajassa tuonne viimeisimmän päivityksen tienoille, eli 2015 ja syys-lokakuun vaihde.

Vaimo kertoi haluavansa eron ja voin kertoa, että silloin jäi kaikki, oli olevinaan niin  kova shokki. Juoksemassa kävin vielä muutaman kerran, mutta ei saanut revittyä itseään lenkille. Töissä kulkeminen oli kaikki mihin riitti motivaatio, kun oli pakko.

Tässä vaiheessa kyseeseen tuli kuitenkin asumusero, josko se rakkaus vielä löytyisi. Ei löytynyt ei ja juuri ennen Joulua vaimo sanoikin haluavansa sen eron. Mikäs siinä sitten.

Tässä pisteessä mun kuminauha napsahti ja otin sitten loparit töistä ja irtisanoin kämppäni vuokrasopimuksen irti. Olin jo asumuseron aikana miettinyt, mitä jos? Olin ajatellut, että lopetan kaikki ja lähden Aasiaan ja takaisin palattuani aloitan kaiken alusta ja tyhjältä pöydältä. Näin myös tein.

Hommasin itselleni viisumin Thaimaahan ja roudasin vähät kamani äidilleni säilöön, kun en katsonut järkeväksi hommata asuntoa, kun en tiennyt kaunko olisin reissussa ja säästäisin nekin rahat reissuun.

Tammikuun puolessa sain irtosanomisajan lusittua duunista ja kämpästäkin kuun loppuun. Helmikuun alussa olikin jo lento lämpöön.

Mukaan lähti tottakai lenkkaria ja muuta lenkkivermettä, mutta ei se juoksu sielläkään lähtenyt kiinnostamaan. Kiinnostuksen kohteet löytyivät ihan jostakin muualta ja erilaisten juomien parissa tulikin suuri osa ajasta vietettyä, varsinkin loman alku puolella. Siinähän sitä sitten joi ja porasi.

Loman alkupuolella tosin tuli käytyä jopa 2 kertaa sulamassa lenkkareihin, mutta ei natsannut ei, vaikka tunne olikin upea lenkkien jälkeen. Kävelyä kertyi kuitenkin lähes päivittäin ihan mukavasti, onneksi.

Tämähän ei ole mikään reissublogi, joten palataan Suomeen. Niin, se Thaimaan reissu oli sellainen n. 6viikoa ja palasin Suomeen maaliskuun puolen tienoilla.

Sitä asuntoahan minulla ei täällä kotimaassa vielä ollut, mutta ajattelin, että senhän saa viikossa parissa. Eipä saanut ei. Reilu kuukausi myöhemmin sain lopulta asunnon ja pääsin Äitini helmoista pois ja omaa elämää taas rakentamaan.

Vihdoin muutto tehtynä huhtikuun puolessa ja päätin taas aloitella ja tosiaan aloitella juoksua/hölkkää. Aloittamiselta se tosiaan tuntui, kun edellisistä kerroista oli vierähtänyt. Nythän moni jo ehkä miettii, että mitäs tässä muuton ja tämän päivän välissä on, kun ei ole tänne kerennyt.

Ettei kaikki menisi liian helpoksi, minkään suhteen, niin reilu viikko kämpässä asumisen jälkeen tulikin kuningasidea. Nyt voisi riipaista kunnon kännit kämpän ja juoksujen kunniaksi, tai edes seitin ohuet fiilistelyt.

Alkuilta menikin mukavasti ja seuraakin oli. Ei siittä kuitenkaan sen enempää. Pikakelaamme seuraavaan aamuun.......

Aamulla tapahtui jotain, joka muutti elämääni hetkeksi ja olisi voinut muuttaa pysyvästikin, ellei jopa päättää elämääni kokonaan.

Itselläni ei ole muistikuvia muutamalta tunnilta, mutta kerron mitä on tapahtunut.

Olen tipahtanut 3.kerroksen parvekkeelta ja seuraava muistikuvani onkin vasta teholta.

Selvisin mielestäni melko pienilläkin vammoilla: Vasemmalla puolen murtui muutama kylkiluu, ranne, olkapää, oikea lonkka, pieni murtuma selässä ja kahden niska nikaman pienet murtumat, sekä pieni murtuma kallossa, sekä pieni aivoverenvuoto ja vammat aivoissa. Kaikki murtumat, rannetta lukuunottamatta olivat pieniä ja hyvä asentoisia, joten ranne oli ainoa, joka jouduttiin operoimaan. Rannekin operoitiin tosin vasta viikko tapahtuman jälkeen, kun kuvissa löytyi keuhkoveritulppa, johon aloitettiin verenohennus, jolloin ei leikata.

Ohennuslääkkeitä syön elokuun loppuun varmuuden vuoksi, vaikka tulppa olikin niin pieni, että se ei olisi edes vielä jokunen vuosi näkynyt kuvissa. Myös tuo, tai nuo aivovammat ovat pysyviä, mutta ne eivät toistaiseksi ole aiheuttaneet mitään pahempaa, vaikka toinen onkin aivoissa muistikeskuksen alueella. Toivottavasti ei tulevaisuus tuo mitään pahempaa, mutta neorologi on ainakin hyvin toiveikas. Ensimmäiset pari viikkoa kotiutumisen jälkeen ei saanut edes istua 15min kauempaa, saati sitten tehdä mitään muutakaan, kävelyä lukuun ottamatta. Nyt rupeaa olemaan käsi ja kroppa siinä mallissa, että saa jo nostaa muutamaa kiloa enmmän. Tänään röntgenin ja ortopedin käynnin jälkeen sain luvan alkaa kevyesti treenaamaan ja rasittamaan kroppaa, mutta juokseminenen/hölkkä saa odottaa vielä 1-2 kuukautta. Ei haluta ottaa riskejä tuon selän kanssa. Kävely ja pyöräily ovat siis lajeinani vielä tovin.

Olkaahan reippaita ja älkää ainakaan tehkö kännissä mitään, mitä minä en tekisi.....